Testissä: Sony A7 mkII ja 35mm f2 Zeiss Loxia

Tämä testiraportti on jaettu kahteen osaan. Tässä keskityn lähinnä yleisellä tasolla A7 mkII kameraan ja fantastiseen Zeissin Loxia -objektiiviin. Tulevassa artikkelissa kerron tarkemmin millaista oli kuvata yksinomaan käsitarkennuksella parin viikon ajan. Kuten aina, artikkelin sisältö perustuu omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiini, kokemuksiin ja ajatuksiin, joita kamera testin aikana herätti. Objektiivisempaa arviota hakevalle suosittelen esimerkiksi Dpreview -sivustoa.

Vaihdoin 2012 keväällä Nikon D90:n muutaman objektiivin kera kevyempään kuvauskalustoon. Olympus OM-D E-M5 oli juuri tullut kauppoihin ja sisälsi ensimmäisenä kamerana sähköisen etsimen sekä hyvät manuaalisäädöt pienemmässä koossa. Kuvaajana on vaikea kehittyä, jos kamera on kotona hyllyllä pölyttymässä. Peilittömien kameroiden lupaus on alusta asti ollut pienempi koko sekä pienemmät ja kevyemmät objektiivit. Jossain välissä puhuttiin myös halvemmista hinnoista, etenkin objektiivien kohdalla, mutta tämä lupaus ei ole kovin hyvin toteutunut m4/3 järjestelmän ulkopuolella.

Sittemmin on tullut varsin hyvin selväksi Fujin ja Sonyn tuotua omat tarjoamansa markkinoille, että peilittömyys on kyllä johtanut pienempiin kameroihin, mutta objektiivien osalta koko ja paino eivät ole radikaalisti muuttuneet. Jälleen Olympuksen ja Panasonicin kehittämä m4/3 järjestelmä tuntuu olevan ainoa poikkeus, koska ero samankokoiselle kennolle suunniteltuihin 4/3 objektiiveihin on varsin merkittäviä.

Testasin viime joulukuussa peilitöntä Sonyn A7 kameraa 28-70mm objektiivin kanssa. A-sarjan kameroissa oleva 35mm kenno tarkoittaa, että mistään pienestä ja diskreetistä järjestelmästä ei ole kyse. Kameran koko ei ole niinkään se ongelma vaan nimenomaan objektiivit. Koska suurin syy siirtyä Nikonista Olympukseen oli järjestelmän pienuus ja helppous pitää kameraa jatkuvasti mukana, tuntuu melkein huijaukselta, että peilittömät järjestelmät eivät ole paremmin lunastaneet lupaustaan pienemmän koon ja painon osalta.

Siksi olikin erittäin mielenkiintoista saada pariksi viikoksi lainaan Sony A7 mkII ja Zeissin 35mm f2 Loxia. Olihan siellä paketissa myös tuttu 28-70mm kittiobjektiivi, mutta en edes vaivautunut laittamaan sitä kameraan kiinni.

Zeiss on julkaissut tähän mennessä kaksi Loxiaa: 35mm f2 ja 50mm f2. Ulkoisesti objektiivit ovat lähes identtiset ja optisesti molemmat ovat erinomaisia. Jos raakakuviin käyttää Lightroomin automaattista objektiiviprofiilia, esimerkiksi perspektiivikorjaukset ovat todella pieniä. Ainoastaan vinjetointia esiintyy huomattava määrä vielä pienilläkin aukoilla kuvatessa, vaan eipä se tänä päivänä ole mikään ongelma kun korjaus hoituu helposti napin painalluksella.

Sony A7 mkII :: 1/160 :: f8 :: ISO 400

100 % suurennos yllä olevasta kuvasta.

Suurin ero Loxioiden ja muiden Sonyn A-järjestelmään tehtyjen objektiivien välillä on tarkennusmoottorin puuttuminen, mikä on varmasti yksi syy sille, että objektiivit on saatu pidettyä varsin kätevän kokoisina.

35mm f2 suorastaan huokuu laatua. Aukonsäätö tapahtuu objektiivista käsin ja tarkennusrengas liukuu pehmeän sulavasti. Aluksi tosin aukkoa suurentaessa objektiivista kuului erikoista vinkunaa, mutta ensimmäisen päivän käytön jälkeen se oli hävinnyt. Metallirunko on erittäin jämäkkä. Pienestä koostaan huolimatta Loxia ei ole mikään kevyt objektiivi. Painoa on jopa enemmän kuin huomattavasti suuremmalla 28-70mm kittiobjektiivilla (340g vs 295g). Myös vastavalosuoja on metallia.

Mitä itse kameraan tulee, niin en muista alkuperäisen A7:n herättäneen mitään erityisiä reaktioita laadun suhteen, mutta mkII:n tapauksessa tilanne on toinen. Runko on ensinnäkin painava, ainakin muihin peilittömiin verrattuna, ja lähes 150 grammaa A7:aa painavampi. Se myös vaikuttaa jykevältä kädessä. Metallia on käytetty.

Kameran rungon osalta paino on tiettyyn pisteeseen asti hyvä asia, varsinkin isompia ja painavampia objektiiveja käytettäessä. Se auttaa tasapainottamaan kokonaisuutta ja tekee käytöstä miellyttävämpää. Tältä osin A7 mkII on vakuuttava kamera, etenkin selvästi muovisempaan A7:aan verrattuna. A7 mkII antaa vaikutelman ammattimaisesta ja jämäkästä ja työvälineestä, eikä niinkään harrastajan kamerasta. Nythän monia peilittömiä kameroita riivaa se, että painoa yritetään laskea ja runkoa pienentää, mutta sama laihdutuskuuri ei päädy objektiiveihin asti. Tuloksena on epätasapainoinen kokonaisuus, mikä huonontaa käyttömukavuutta. Itse ainakin suosisin mieluummin isompia kameroita ja pienempiä sekä kevyempiä objektiiveja.

Kaltaiselleni harrastajakuvaajalle A7 mkII:n ja Loxian yhteispaino alkaa kuitenkin mennä turhan lähelle peilijärkkäreitä, joista luovuin reilu kolme vuotta sitten. Muutaman päivän käytön jälkeen painoon tottui, mutta etenkin aluksi siihen kiinnitti jatkuvasti huomiota. Ja kun valokuvaus on lähinnä harrastus, siitä nauttii enemmän jos kameran koko ja paino eivät haittaa niiden pitämistä mukana päivittäin.

Ergonomiaan ja laatuun liittyvien erojen lisäksi A7II:n merkittävin uudistus ensimmäiseen A7:aan nähden on kameran rungossa oleva kuvanvakaaja, joka Ming Theinin mukaan antaa luotettavasti 2-2.5 stopin verran etua käsivaralla kuvatessa. Tämä on todella merkittävä saavutus 35mm kennolla varustettujen kameroiden luokassa. Varsinkin kun ottaa huomioon kuinka paljon A7-sarjan kameroissa käytetään adaptereilla muiden valmistajien objektiiveja. Kuvanvakaaja kameran rungossa käytännössä tarkoittaa vakautuksen toimimista missä tahansa koskaan historian aikana tehdyssä objektiivissa, jolle vain on olemassa adapteri.

A7 ja A7 mkII käyttävät samaa kennoa ja prosessoria, joten kuvanlaadullisia eroja ei kameroiden välillä pitäisi olla. Raakakuvien osalta vaikuttaisi siltä, että säätövaraa on enemmän ala- kuin yläpäässä, joten ylivalottamista en tällä kameralla suosittele.

Sony A7 mkII muokkaamaton raakakuva :: 1/250 :: f11 :: ISO 400

Sony A7 mkII Lightroomilla käsitelty kuva :: 1/250 :: f11 :: ISO 400

Sony A7 mkII muokkaamaton raakakuva :: 1/1250 :: f11 :: ISO 400

Sony A7 mkII Lightroomilla käsitelty kuva :: 1/1250 :: f11 :: ISO 400

Kuvanlaadun lisäksi suurin osa muistakin A7-testissä kirjoittamistani asioista pätee myös A7II:n kanssa. Kaksi merkittävää parannusta, jotka vaikuttavat paperilla pieniltä, mutta ainakin omalta osaltani johtivat huomattavasti parempaan käyttäjäkokemukseen, ovat A7II:n huomattavasti hiljaisempi suljinääni ja jämäkämpi d-padin ympärillä oleva rulla.

Kirjoitin A7-testin yhteydessä d-padin rullasta näin: "vakiona sillä säädetään ISO-herkkyyttä, mikä kuulostaa loistavalta – kaikki tärkeimmät kontrollit suoraan sormien ulottuvilla – mutta valitettavasti rulla on varsin herkkä ja liikkuu aivan liian helposti vahingossa. Asetin lopulta ISO-herkkyyden valinnan kameran päällä olevaan C1 nappiin ja laitoin rullan pyörimään tyhjää.” Tämä on onneksi korjattu! MkII:n rulla on jämäkkä ja kahden viikon testijakson aikana en huomannut kertaakaan, että se olisi vahingossa muuttanut ISO-herkkyyttä.

Saatan muistaa väärin, mutta koska en A7-arvion yhteydessä tästä maininnut, niin oletan A7 mkII:n suljinnapin olevan myös herkempi kuin A7:ssa. Aluksi se tuntui jopa liian herkältä ja huomasin ottavani kuvia vahingossa. Tältä osin A7 mkII:n suljinnappi muistuttaa Olympus OM-D E-M1:ssä olevaa. Herkkyyteen kuitenkin tottui nopeasti, enkä huomannut parin päivän käytön jälkeen, että se olisi enää vaivannut.

Yhteenveto

Koska A7 mkII on nimensä mukaan A7-kameran paranneltu versio, on sitä järkevä verrata alkuperäiseen A7:aan. Tässä lista A7-testissä mainitsemistani asioista ja niistä, mitkä ovat A7 mkII:n osalta muuttuneet tai uutta (merkattu kursiivilla). Muuten A7 mkII:een pätevät samat asiat kuin vanhempaan malliin.

Pidin:

• EVF on loistava.

• Kameran kustomoitavuus.

• Kääntyvä näyttö.

• Wifi.

• Automaattinen valkotasapaino vaikuttaisi toimivan erittäin hyvin. Lightroomissa kuvia käsiteltäessä ei valkotasapainoa tarvinnut ulkona luonnonvalossa otettujen kuvien osalta säätää lainkaan.

• Focus peaking toimii loistavasti. -> Focus peaking toimii hyvin, ei loistavasti. Etenkin suurella aukolla kuvatessa se ei ole tarpeeksi luotettava kriittisen tarkennuksen aikaansaamiseksi.

• Kameraa oli helppo käyttää myös sormikkaat kädessä.

• Kamera tuntuu jämäkältä ja laadukkaalta kädessä.

• Kuvanvakaaja suoraan kamerassa on erittäin kätevä. Etenkin käytettäessä muiden valmistajien (vanhoja) objektiiveja adapterilla.

• Akunkesto oli selvästi parempi kuin mihin olen esim. Fujilla tai Olympuksella kuvatessa tottunut.

Petyin:

• RAW-tiedostot eivät sisällä todellista kameran tallentamaa raakadataa.

• 28-70mm objektiivin kuvanlaatu.

• Kuvanlaatu suuremmilla ISO-herkkyyksillä.

• Kirkkaassa valossa sähköisestä etsimestä oli välillä vaikea saada selvää (en käytä silmälaseja) ja käsivaralla tarkennettaessa tämä ongelma korostuu entisestään.

Parantaisin:

• Suljinääni voisi olla hiljaisempi. -> A7II:n suljinääni on selvästi hiljaisempi kuin ensimmäisissä A7-sarjan kameroissa.

• Takana olevan rullan pitäisi olla jämäkämpi. -> Tämä puute on korjattu, eikä A7II:n rullasta ole mitään moitittavaa.

• Sonyn FE-järjestelmä on edelleen varsin puutteellinen objektiivien osalta, minkä lisäksi Sonyn 2014 vuodelle lupaamat objektiivit (esim. 90mm f2.8 macro, 35mm f1.4, 24mm f2, 28mm f2…) loistavat yhä poissaolollaan. Huom: Sonyn objektiivivalikoima laahustaa edelleen perässä. Onneksi Zeiss on sentään julkaissut nämä kaksi Loxiaa, sekä automaattitarkenteiset 25mm f2 ja 85mm f1.8 objektiivit.

• Kameran firmwaren päivittämisen ei pitäisi missään nimessä olla riippuvaista tietokoneen käyttöjärjestelmästä. Huom: en testannut tätä uudestaan, mutta alkuperäisen A7:n firmwaren päivittäminen vaati Sonyn ohjelmiston asentamista, eikä se joulukuussa ainakaan tukenut OS X:n uusinta versiota.

Sony A7 mkII :: 1/1600 :: f2.8 :: ISO 1600

100 % suurennos yllä olevasta kuvasta (RAW-kuva Lightroomista ilman kohinanpoistoa). ISO 1600 herkkyydellä ei kohinaa vielä pahemmin näy.

Sony A7 mkII :: 1/40 :: f2.2 :: ISO 6400

100 % suurennos yllä olevasta kuvasta (RAW-kuva Lightroomista ilman kohinanpoistoa). ISO 6400 tuottaa vielä käyttökelpoista jälkeä, mutta ei mielestäni ole aivan samaa luokkaa pienempikennoisten Fujin X-sarjan kameroiden kanssa.

Sony tähtää selvästi korkealle A7-sarjan kameroillaan. Alkuperäinen A7 jätti kenties toivomisen varaa etenkin kameran jämäkkyyden osalta, mutta A7 mkII on paikannut sen puutteen. Käytettävyys on parantunut ja kuvanvakaaja 35mm kennoisessa kamerassa on jotain mitä yhdelläkään muulla valmistajalla ei ole. Sittemmin Sony on vieläpä julkaissut 42 megapikselisen A7R mkII:n, jossa myös on kuvanvakaaja.

Olettaisin, että Sony yrittää viedä markkinaosuutta Nikonilta ja Canonilta etenkin ammattikuvaajien ja tosiharrastajien osalta, minkä vuoksi onkin erikoista, että jokainen A7-sarjan kamera kärsii yhä RAW-kuvien pakkauksesta. Eli kaikki kennon tallentama tieto ei päädy raakakuviin asti. Tämä saattaa johtaa esimerkiksi posterisaatioon ja muihin ongelmiin etenkin varjoissa ja kirkkaissa kohdissa, jos kuvia käsitellään vähänkään raskaammalla kädellä.

On hyvä, että kamerassa on paljon kustomoitavuutta ja asetukset saa haluamansa kaltaisiksi, mutta vielä tärkeämpää on se, että kun tämä on kerran tehty voi valikkorumban unohtaa ja kamera toimii minimalistisen yksinkertaisesti. A7II:n tapauksessa Loxialla kuvatessa en käyttänyt edes peukalon ja etusormen säätörullia, koska kuvasin koko ajan aukon esivalinta päällä ja säädin valotusta tarvittaessa valotuksen korjauksen avulla. Kaikesta teknologiasta ja ominaisuuksista huolimatta kuvaaminen oli helppoa ja huoletonta. En kokenut missään vaiheessa, että kamera olisi tullut kuvien ottamisen tielle.

Mikäli 35mm kennolla varustettu peilitön kamera kiinnostaa ja ymmärtää, että peilittömyydestä huolimatta se tulee tarkoittamaan suhteellisen kookasta järjestelmään kun objektiivit otetaan myös mukaan, on A7 mkII erinomainen vaihtoehto. Veikkaisin myös, että suurin osa kuvaajista ei tarvitse A7R mkII:n suurempaa resoluutiota. Kysymykseksi jääkin lähinnä se, että ovatko A7 mkII:n parannukset tarpeeksi merkittäviä, jotta tätä kirjoittaessa 900 euroa kalliimpi hinta alkuperäiseen A7:aan nähden on oikeutettu?

Itse ainakin arvostan helppoutta ja huolettomuutta (ja street-kuvauksessa hiljaisempaa suljinääntä) sen verran paljon, että jos ostaisin A7:n niin olisi vaikea olla ajattelematta, mistä kaikesta on halvemman hinnan vuoksi joutunut antamaan periksi. Käytettävyyteen liittyvät asiat voivat tuntua paperilla pieniltä, mutta merkitsevät erittäin paljon kun ollaan kuvaamassa.

Sony A7 mkII :: 1/1250 :: f2.8 :: ISO 400

Yllä olevaa kuvaa katsoessa täytyy myös sanoa, että 35mm-kennoisen kameran tapa piirtää siirtymä epäterävyysalueelta terävyysalueelle on aikas hieno. Bokeh ja ylipäänsä kapea syvyysterävyys on jotain, mitä tarvittaessa saa kyllä aikaan pienempikennoisillakin kameroilla, mutta tällainen hienovaraisempi 3d-vaikutelma onkin jo aavistuksen hankalampaa etenkin laajakulmaobjektiiveilla.

Lisää A7 mkII:lla ja Loxialla otettuja kuvia tämän artikkelin jatkossa, jossa keskityn enemmän kokemuksiini käsitarkennuksella kuvaamisesta. Sitä odotellessa kannattaa tsekata Toni Ahvenaisen kattavat artikkelit 50mm Loxialla kuvaamisesta!