Kun Vililtä loppui rahat

Kuva: Lexica.art

Yle julkaisi eilen jutun 23-vuotiaasta Vilistä, josta oli tullut äkkirikas. Vilin mukaan "sijoittaminen on hyvin yksinkertaista. Jos katsoo pari Youtube-videoa, tietää enemmän kuin OP:n sijoitusneuvojat... Kaksi minuuttia ja sinulla on sijoitussalkku, joka tuottaa kymmenen pinnaa vuodessa."

Kymmenen pinnan vuosituotto ei kuitenkaan riitä vielä äkkirikastumiseen. Esimerkiksi 10 000 € alkupääoma 10% vuosituotolla on kasvanut viidessä vuodessa n. 16 000 € kokoiseksi. Tämä on pitkäjänteiselle sijoittajalle hyvä tulos mutta sillä ei vielä Rolexeja ja urheiluautoja ostella. Vilin äkkirikastumisen selitys löytyykin artikkelin mukaan kryptovaluutoista ja osakekaupasta.

Joten tulisiko meidän muidenkin sukeltaa YouTuben syövereihin ja laittaa säästöt kryptoihin ja osakkeisiin toivoen, että niiden arvo monikymmenkertaistuu?

Jotta tähän kysymykseen voisi vastata järkevästi, pitäisi tietää kuinka moni muu ihminen on katsonut samoja videoja, päättänyt sijoittaa osakkeisiin ja kryptoihin, ja sen seurauksena joutunut puille paljaille. Mitä suurempi ihmisjoukko on kyseessä, sitä todennäköisempää on, että pelkästään sattumanvaraisuuden (eli hyvän onnen) seurauksena nousee esiin tapauksia, joista tulee uskomattoman menestyneitä.

Nassim Taleb esittää Fooled by Randomness -kirjassa seuraavan ajatusleikin: Otetaan 10 000 sijoittajan populaatio, joiden menestys markkinoilla on täysin sattumanvaraista: puolet heistä voittavat 10 000 € vuodessa ja toinen puoli häviää 10 000 €. Vuoden jälkeen meillä on 5 000 menestynyttä sijoittajaa. Mennään ajassa vuosi eteenpäin, jolloin tämä 5 000 menestyjän joukko on jälleen puolittunut ja heistä enää 2 500 on menestyjien joukossa. Kolmas vuosi jättää 1 250 sijoittajaa, neljäs 625, viides 313 jne...

Eli viiden vuoden kuluttua 313 henkilöä ovat "osoittaneet" pystyvänsä menestymään markkinoilla vuosi toisensa jälkeen. Mutta ajatusleikin ydin on siinä, että tämä vuosia jatkunut menestys ei ole mitenkään kiinni kyseisten henkilöiden oveluudesta, osaamisesta tai lahjakkuudesta. Se on puhtaasti sattumanvaraisuuden seurausta. Ja mitä isompi tämä alkuperäinen sijoittajien joukko, sitä useampi heistä olisi menestyneiden joukossa vielä viiden vuoden jälkeen.

Jos erehdyt kysymään näiltä menestyjiltä, mikä on heidän menestyksen salaisuus, saat aivan varmasti kuulla tarinoita heidän sijoitusstrategioista, temperamentista, taidoista, päivärutiineista, koulutuksesta, kasvatuksesta yms., joilla he pyrkivät selittämään menestyksen syitä. Vaatisi hyvin poikkeuksellisen ajattelun omaavaa ihmistä, joka sanoisi suoraan, että kaikki oli sattumaa.

Medialla on myös ikävä taipumus nostaa näitä yksittäistapauksia jalustalle. Kuulemme niistä harvoista, jotka ovat selviytyneet sattumanvaraisessa pelissä ja jätämme huomioimatta kaikki ne, jotka ovat matkan varrella tipahtaneet kyydistä. Tietämättä alkuperäisen sijoittajien populaation kokoa, on mahdotonta sanoa onko Vilin menestyminen seurausta osaamisesta vai onnenkantamoisesta. Ylen jutun perusteella veikkaisin jälkimmäistä.

Mitä Vilin tulisi sitten tehdä? Ylimielisyys eli hubris on hänen pahin vihollinen. Mikäli Vili uskoo olevansa koskemattomissa, muita fiksumpi ja osaavansa valita voittajat tuhansien kryptovaluuttojen ja osakkeiden joukosta, sattumanvaraisuus johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen, että hän menettää rahansa.

Simon Sinek on popularisoinut Infinite Game -kirjassaan ajatuksen siitä, että on rajallisia ja rajattomia pelejä. Sijoittaminen kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Se on peli, jota ei voi voittaa. Siinä voi pärjätä joskus paremmin ja joskus huonommin mutta se ei ikinä pääty. Tavoite tällaisissa peleissä on jatkaa pelin pelaamista.

Sijoittamisessa tämä onnistuu kunhan ei ikinä aseta itseään asemaan, jossa voi menettää kaiken. Näin voi tapahtua esimerkiksi käyttämällä velkavipua, shorttaamalla osakkeita tai pitämällä liian pitkään kiinni alamäkeä menevistä positioista. Tai yksinkertaisemmin ilmaistuna: "älä ikinä sijoita sitä, mitä et ole valmis menettämään kokonaan."

Näiden ohjeiden mukaan toimiminen ei ole sinällään vaikeaa, mutta liiallinen usko omiin kykyihin voi johtaa siihen, että Vili ottaa kovia riskejä ja eräänä päivänä tapahtuu jotain yllättävää ja pian kaikki on menetetty. Historia on osoittanut, että alamäet osakemarkkinoilla voivat olla nopeita ja tappavia.

Talebia lainaten, "kukaan ei ole valmis hyväksymään, että oma menestyminen voi johtua täysin sattumanvaraisuudesta (eli onnesta), mutta epäonnistumisen kohdalla ollaan heti valmiita syyttämään sattumanvaraisuutta ja epäonnea."

* En tunne Viliä henkilökohtaisesti eikä minulla ole mitään mitään pahantahtoisuutta häntä kohtaan. Ylen artikkeli sattui osumaan hyvään saumaan ja ajatus tämän tekstin kirjoittamisesta Vilin hahmoa apuna käyttäen oli kiinnostava ajatus. Toivon Vilille menestystä enkä missään nimessä haluaisi, että hänestä tulee artikkelissa kuvatun tarinan varoittava esimerkki. Mutta samalla en myöskään haluaisi nähdä sitä, että Ylen artikkelista innostuneet äkkirikastumista hamuavat suomalaiset alkavat uskomaan YouTuben "sijoitusguruihin" ja heittämään säästönsä hukkaan krypto- ja osakemarkkinoiden kasinoon.

** En ole myöskään ammattisijoittaja, mutta olen tutkinut ja yrittänyt ymmärtää epävarmuudessa ja kompleksisuudessa toimimista viimeiset 15 vuotta, mikä on antanut tietyn tavan tarkastella ja hahmottaa kompleksisten systeemien (kuten osakemarkkinat) käyttäytymistä.

Next
Next

Millainen on serendipiteettiin pohjautuva strategia?